Alkuviikolla kävin Ruovedellä vähän haravoimassa ja nurmikkoa leikkaamassa. Minun etupihallani seisoo taloyhtiön viimeinen vaahtera. Ne muut on jo aikoja sitten kaadettu "paskapuina, joista tulee vain roskaa...". Minusta se on kaunis alkukesän kukinnasta syksyn väriloistoon asti. Lehdet melko suurella todennäköisyydellä putoavat ihan puun juurelle ja siitä ne on helppo kerätä kasalle, silputa ruohonleikkurilla ja levittää pensasaidan juurelle. Tietysti, jos en ole kotona ja tulee tuulisia päiviä, lehtiä saattaa lentää muidenkin iloksi. Vaahtera on nyt melkein kaikki lehtensä pudottanut, urakkaa riittää vielä muiden puiden kanssa. Ensi viikolla uudestaan :) Täällä Ikaalisissa haravointi on ihan minimissä, vain välttämätön.
Samalla Ruoveden reissulla oli ohjelmassa taas myös kansallispuistoretki, tällä kerralla Isojärven kansallispuistoon. Polku oli luonnontilainen, melkoista kipuamista välillä, mutta maisemat ja sää aivan mahtavat. Synkkä kuusimetsä oli pullolaan lampaankääpiä, ja lopulta ei enää voinut kävellä ohi. Oli pakko pysähtyä keräämään taskuista löytyneet koirankakkapussit täyteen.
Seuraavana päivänä ajelin kirkkaassa syysauringonpaisteessa kääpineni ja koirineni Karhen kautta Ikaalisiin. Tien varteen oli ilmestynyt aitaus, tai ainakaan en ennen ollut sellaista huomannut. Mietin, että onkohan tämä nyt se paikka, jossa on villisikoja, vai onkohan tässä hevostalli. Siinä samassa vasemmalta ryntäsi hirvi aivan auton eteen. Latajarrutus, tavarat lentelivät autossa. Hirvi väisti juuri sopivasti kulkusuunnassaan vasemmalle ja ehkä muutama metri jäi väliä. Onneksi ei tullut toista perässä. Kummallista, että hätäjarrutus toimi, vaikka se tielle ryntääminen osui juuri siihen hevostalliajatukseeni, ja jotenkin ensiajatus olikin hevonen. Kotona sitten totesin, että lampaankäävät olivat osin muruina takapenkin jalkatilassa. No, kyllä niistä vielä paistettavaksikin riitti.
Torstaina oli sitten auton eka huolto Tampereella, 15000 km. Huollon ajan kävelin arboretumissa ihailemassa puiston kaunista syysasua.
Auto ei ollut vielä valmis, kun menin sitä kyselemään. Ja kyllä kohta uskon, että tuota yksilöä vaivaa joku paha karma! Auto oli rikki, kahden viikon päästä sain ajan korjaukseen. Vesipumppu vuotaa, jäähdytysnestettä piti lisätä puoli litraa. En ymmärrä, mitä tarkoittaa, mutta ketuttaa kuitenkin. Kysyin tietysti, meneekö takuuseen, ja vastaus oli, että menee. Toivottavasti pitää kutinsa. Auto pitää viedä merkkikorjaamolle Tampereelle aamulla kello 8 (mähän nukun vielä silloin!) ja hakea saa neljältä. Ehtii heittää useammankin kierroksen arboretumissa. No, pitää tutkia, mitä muuta vuorottelijan rahapussille sopivaa päivätoimintaa Mansessa on.
Fiiliksen kruunasi se, että pyysin huoltomiestä samalla kiinnittämään vanhan sisätilalämppärin, jonka onneksi löysin varastosta, ei siis tarvinnut ostaa uutta. Edellinen meni Kian mukana, koska en saanut sitä irti. Arvelisin, että neljän ruuvin kiinnittämiseen ammattimieheltä meni max 2 minuuttia. Maksoi 25 euroa !!! Oma uravalintani on ehdottomasti väärä, varsinkin näinä nykyisinä säästöaikoina. Erikoistarjous: opeta kolmen ryhmän oppilaat, saat palkan kahdesta....x 3. Lopullisena loppuhuipennuksena, pyydettyäni asiakaspalvelupojalta muistilappua korjausajasta, sain käteeni lapun jossa luki...KORJAUS AIKA. Huoh.
Eläkeuudistus on myös ollut mielessä. Olen aikoinaan joskus varmaan yli 20 vuotta sitten saanut valita, otanko vanhan vai uuden eläkejärjestelmän. Olin virkasuhteessa sinä kyseisenä päivä (30. kesäkuuta jonakin vuonna 1980-luvun lopulla), joka noteerattiin. Pääsin vanhaan järjestelyyn ja henkilökohtaiseksi eläkeiäkseni sovittiin 60 vuotta, niin kuin peruskoulun opettajilla on ollut. Muille esim. ikäisilleni, jotka eivät tuolloin olleet virassa, lankesi "uusi" järjestelmä ja monta vuotta lisää duunia. Minäkään en tuolloin ollut vielä valmistunut, mutta opiskeluaikana hoidin väliaikaista luokanopettajan virkaa. Silloin vielä maksettiin lukuvuoden työn tehneille palkkaa myös kesäajalta. Nykyään siitä voi kai vain nähdä unia.
Jos tällä vanhalla sopimuksella nyt pyyhittiin pyllyä, työvuosia tuli lisää 4 vuotta 9 kuukautta. Jotenkin epäreilulta tuntuu myös se, ettei eläke kartu työuran viimeisinä vuosina enää motivoiden jaksamaan. Ikäisilläni korkeakoulutetuilla ihmisillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ottaa maksimimäärä opintolainaa. Ei ollut mitään muuta opintotukea, ei ainakaan minulle, koska perheelläni oli/on maatila. Valtion tukema korkoprosentti oli välillä yli 11%. Laina tuli maksetuksi reilusti yli nelikymppisenä. En todellakaan saa työurani aikana kiinni sitä (ikäistäni) kaksi vuotta silloin amiksessa opiskellutta vaikkapa autonasentajaa, joka veloittaa 2 minuutin työstä 25 euroa, tekee ehkäpä verottomia hommia vapaa-aikanaan eikä ole maksellut jättiopintolainaa. Työmurheet loppuvat, kun haalarit vaihtuvat siviilikamppeisiin. Ope korjaa illat, yöt ja viikonloput papereita, on kiinni Wilmassa, istuu palavereissa ja kirjoittaa arvioita ja selvityksiä...Oma valinta. Ja onhan ne pitkät kesälomat :)
Ja tästäpä tulikin sitten mieleen tämä eläkeuudistus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti