Elokuu loppuu...

Torstaina käytiin taas Ähtärin eläinpuistossa. Minulla on sinne vuoden loppuun saakka ilmainen Open card, siellä käydään siis jatkossakin viihtymässä. Useimmat eläimet olivat kovin uneliaita, ja väkeäkin oli melko vähän.

Paistettiin makkarat ja viivyttiin reilusti yli lipunmyynnin sulkeutumisajan. Reitin varrella oleva kahvio oli kuulemma auki viimeistä päivää.
Äitikin käveli koko kierroksen, melkein valittamatta :)

Sitten tuli kuningasajatus: ajetaanpas kotiin Keuruun kautta. Navigaattorin ruudulla näytti hyvältä, mutta totuus oli tietysti toinen. Alkumatka komeaa asvalttitietä, sitten yhtäkkiä muutos soratieksi. Sorataivalta kesti varmaan 30 km. Edellä oli mennyt juuri tiekarhu (tuli vastaan käännyttyään Keski-Suomen rajalla) eli tie oli kuulalaakerisoraa ja karhun nostamia isoja kiviä. Yksi iso kivi iski auton pohjaan. Kamala pamaus, mutta ei kai siellä mitään hajonnut, koska matka jatkui ilman mitään ongelmia tai varoitusvaloja. Mäennyppylää ja mutkaa, varmaan joku Jyväskylä-rallin pikataival. Hengissä selvittiin.
Perjantaina ihmiset sitten muistuttelivatkin synttäreistä. Ajettiin Tampereen kautta kotiin. Kuru - Ylöjärvi -välillä mopoauto keräsi peräänsä jonon, ja kun ihan kaikilla ei pinna pitänyt ajaa jonossa vähän alle nopeusrajoituksen, tapahtui aivan älyttömiä ja vaarallisia ohituksia. Paussin paikka Timbermannissa. Sieltä ei todellakaan tarvinnut lähteä nälkäisenä eteenpäin.
Tavoitteena oli käydä Lielahden perinteisellä Tukkutorilla, ja kävinkin. Piti ostaa tulostin, kun Ikaalisissa sellainen ei enää toimi. Ruovedellä tulostin toimii, mutta tietokone tökkii. Kävi siis niin, että ostin tulostimen Ikaalisiin...ja tietokoneen Ruovedelle. Siinähän sitä sitten meni mukavasti viikonloppu, kun yritin asentaa. Lauantaina koneen Windows halusi 93 päivitystä, ja yritin sitten vielä asentaa Windows 8.1 ...kone tilttasi eikä enää löytänyt esim. langatonta verkkoa. Tänään sunnuntaina siis homma meni uusiksi. Palautin sen alkutekijöihinsä ja nyt haluttiin 107 päivitystä. Kone rouskuttamaan, ja sillä välin katkomaan varret perunamaasta. Tuntien työskentelyn jälkeen kone herjasi taas, että päivityksessä tapahtui virheitä. Nyt se kuitenkin siirtyi korjailemaan niitä, ja ihme ja kumma, tuntuu toimivan! Ihan heti en yritä sitä 8.1 -päivitystä uudelleen. Tulostimen kanssa oli myös melkoinen manööveri langattomine yhteyksineen. Onnistuin lopulta tulostamaan kännykästä yhden kuvan pihlajanmarjoista, eiköhän se riitä!
Perjantaina kun kotiuduttiin, odotti sateiden jäjiltä räävittömän pitkä pihanurmikko. Lähdin ajamaan tietäen, että bensaa on viime ajelun jälkeen vähän, mutta täysi bensakanisteri on pihassa. Bensa loppui juuri kanisterin kohdalla :)
Lauantaina oli sitten venetsialaiset. Mökillä on edelleen kaksi kiuasta pihalla, ei yhtään saunassa. Vietin venetsialaisia yksin takkatulen loisteessa ja lyhtyjen valossa. Ikaalisten puolella Kyrösjärveä ilotulitettiin kovasti. Istuin laiturinnokassa ihailemassa. Koirat jäivät kotiin, koska ne luultavasti eivät arvosta ilotulituspauketta. Miten nopeasti tämä pimeys taas tuntuu tulleen? Juuri kun valoisiin öihin tottui. Ajatus on kuitenkin jatkaa vielä mökkikautta, jos saadaan sauna taas toimintakuntoon. Kajakkireissuja vielä ainakin teen, en anna syyskuun lannistaa :)

Hoitopoika :)

Ruovedellä sain sadekuurojen välissä nurmikon leikattua. Jotenkin tuntuu, että tämä kesä on ollut erityisen otollinen nurmikon kasvamiselle. Mutta ei tässä vielä sitäkään kaipaa, että maa on aamulla härmässä.
Ruovedellä oli taloyhtiön yhteisvaraston nurkalle ilmestynyt kaivettu monttu ja sen viereen kaapelikela. Valokuidusta on kovasti keskusteltu yhtiössä, osa vastustaa kovasti ja kolmeen kämppään sitä odotetaan. Puhelinyhtiön kanssa on asiasta jo sovittu. On mahdollista, että taloyhtiön osakkaista vain osa lähtee mukaan. Ei oo pakko, jos ei haluu. No, ensi tiedon mukaan (puhelinyhtiöstä kysyttynä) kela ei ole heidän vaan "jotain Elenian juttuja". Useampikin siihen jo on meinannut illan pimeydessä kompastua keskellä pihatietä, minä myös, koska ei ole ollut niitä katuvaloja. Lopulta kuitenkin selvisi, että se on nyt se kuitu! Jes! Olen nyt allekirjoittanut sopimuksen, asennuspäivästä ei ole tietoa. Toisaalta, en ole Ruovedellä tänä vuonna, ei sillä asennuksella (ja laskutuksella) niin kiire ole.
Maalailin mökillä sen mitä pystyin, tänään tehtiin se uusi reikä uudelle kiukaalle ja tukittiin vanha. Vähän pitää vielä saneerauslaastilla siistiä ja sitten saan maalata loput. Hyvällä tuurilla ensi viikonlopun venetsialaisia saadaan viettää mökillä saunoen. Jos ei saunoen niin mökillä kuitenkin.
Nythän ne kiukaat, uusi ja vanha, könöttävät mökin pihalla molemmat.

Ikaalisissa käydessäni hain veljeni kellon paikalliselta kellosepältä korjauksesta. Päivä pelastettu: tuttu kelloseppä sanoi, että sano sille ISÄLLESI, että....Hän luuli minua veljeni tyttäreksi :)
Perjantaina tuli soitto Ruovedeltä:Herra Töpönen tarvitsee hoitopaikan, koska mamma joutuu olemaan viikonlopun aamusta puoleen yöhön töissä. Sairauslomia tai jotain työmaalla. Hain Herra Maailomanvoittajan tänne eilen. Samalla käytiin äidin kanssa syömässä Kalakartanon kala-buffet. Suosittelen! Ähky!
Nyt onkin sitten aktiviteetteja riittänyt. Melko vauhdikas  - ja välillä äänekäs - vieras. On niin kivaa, että melkein halkeaa. Viivi ja Naava suhtautuvat vähän viileämmin. Mutta hyvin tämä sujuu, kivaa, että on taas herra talossa. Television kanssa pitää olla tarkkana. Jos siellä vilahtaa joku eläin, Töpönen riehaantuu. Telkkarin eteen rakennettiin barrikadi, kun katsottiin hauskoja eläinvideoita.

Aika syksyiseltä alkaa tuntua. Illat pimenevät. Tänään oli vielä sortsikeli, mutta välillä satoi kaatamalla ja ukkonenkin jyrähteli. Kolmannen koiralenkin jälkeen tuli mieleen polttaa loput keväästä asti Ikea-kassissa odottaneet luokasta siivotut työpaperit.

Löysin itseni selaisemasta äkkilähtöjä lämpimään. Toisaalta, on tämä syksykin ihan kaunista aikaa.

Synttäreitä ja sydämentykytystä

Perjantaina oli nimipäivä. On se hyvä, että aina joku muistuttaa, itse en noita - omia tai muiden - oikein tahdo muistaa.
Viikonloppuna mökkisaunasta kannettiin vanha kiuas ulos, ja ulkona se on vielä uusikin kiuas. Piti siis ryhdistäytyä uimaan ilman saunaa. Sitä ei ole tapahtunut edes kuumimmilla helteillä. Vesi oli 23-asteista, meni varsin kivuttomasti kuitenkin, joka ilta. Uuden kiukaan asennus ei mennyt - tietenkään - ilman ongelmia. Hormissa oleva 50 vuotta vanha reikä on väärällä korkeudella. Se pitää tukkia ja tehdä uusi. Tämä vähän hidastaa maalausurakkaani. Ei ehkä kannata maalata palomuuria, joka sitten  taas moukaroidaan rikki. Tarvikkeet on kuitenkin olemassa, ehkä aloitan maalausurakkani loppuviikolla.
Synttäreitä on vietetty. Miisan ja Hugon pentue, Santtulan N-pentue, täytti eilen yhdeksän vuotta, paitsi Herra Töpönen, joka syntyi juuri vähän ennen puolta yötä eli 17.8. Töpönen saa (kunhan käyn Ruovedellä) lahjaksi hirnuvan keppihevosen. Sehän on innokas telkkarin töllöttäjä, ja hevoset ruudussa saavat sen sekoamaan. Hauska on nähdä, minkä efektin keppihevonen aiheuttaa.
Tänään kävin tätini 91-vuotissynttäreillä Suodenniemellä. Ihan uskomattoman pirteä ja hyväkuntoinen tyyppi, asuu yksin omakotitalossaan, lämmittää puilla jne.
Sydämentykytyksiä koettiin lauantaina. Olin ajelemassa mökille, kun naapurin pihatien päässä tuttavarouva heilutteli käsiään. Morjenstin mennessäni, mutta onneksi huomasin, että maassa makaa joku: naapurin iäkäs rouva. He olivat olleet kävelyllä ja naapurin rouva oli saanut sairauskohtauksen ja matkanteko loppui siihen. Pysähdyin auttamaan. Rouva meni tajuttomaksi, lakkasi hengittämästä. Tosi piiiitkän tai ainakin pitkältä tuntuvan ajan ja herättely-yritysten jälkeen hän onneksi virkosi. Pari kertaa aikaisemmin kuulemma on tapahtunut samoin, on soitettu ambulanssi, mutta on annettu ymmärtää, että kun kohtaus on ohi, ambulanssille ei ole tarvetta. Kyllä hän sitten kävelikin ihan reippaasti kotiin ja ulkoportaat ylös kotiin. Tuttavarouva jäi naapurin miehen kanssa vielä auttamaan. Pelästyin, pelästyimme kaikki. Onneksi loppu oli onnellinen.
Huomenna menen taas Ruovedellä käymään. Nurmikko kaipaa leikkausta. Tänään leikkasin Ikaalisissa ja eilen pyörin raivurin kanssa. Jospa huomenna ottaisin Ruovedeltä mukaan sen mustakantisen vihon, jossa on kaikki miljoona käyttäjätunnusta ja salasanaa. Moni asia tökkii, kun pitäisi hoitaa juttuja netissä, mutta kone herjaa koko ajan, että käyttäjätunnus tai salasana on väärä.
Illat pimenevät, syksy lähestyy...

Merta lähempänä Mäntässä

Eilen illalla tulin Ruovedelle kukkia kastelemaan ja nurmikkoa leikkaamaan. Hämmästys oli melkoinen, kun tajusin, että tässä kylässä eivät nykyään pala katuvalot ollenkaan. Tätä säästökeinoahan jo viime talvena tekninen lautakunta ehdotteli, mutta en olisi uskonut, että täällä vielä pitää lähteä koirien iltalenkille kotikadulle otsalampun kanssa. Onneksi oli mökkivarusteena autossa mukana kunnon lamppu.
Tänään käväisin Mäntässä katsastamassa uuden Göstan pavilongin. Päivän pääkohde jäi sivuosaan, sulkemisaika ajoi ulos vajaan tunnin tutustumisen jälkeen. Samalla lipulla pääsi sekä Gustav- että Gösta-museoihin, ja aloitin Mäntän keskustasta valkoisesta talosta.Gustav-museopiipahdus kesti paljon pidempään kuin oli tarkoitus. Paperiperkele tuli nähtyä jo viime kesänä, siitä selviytyi nopeasti. Uusi Apteekki-näyttely oli hauska, siinä sai itse osallistua ja lopulta tulla jopa valokuvatuksi (se kuva tosin unohtui museoon...). Huippusattuma oli osuminen alakerran videoesitykseen sopivaan aikaan. Esityksen lopuksi paikalle ryntäsi "Työhönottaja 1950-luvulta" ja hän vei koko porukan kierrokselle johtajan ja hallituksen huoneisiin tutkien samalla porukan mahdollisuuksia päästä tehtaan hommiin. Huikean hauska ohjelmanumero ja nainen paikallaan kierrosta vetämässä! Joku olisi voinut vaikka pahastuakin nykypäivänä melko tungettelevista kysymyksistä. Porukka heittäytyi kuitenkin hienosti mukaan näytelmään. Kai sen joku ryhmä oli museolta tilannut, mutta kaikki mahtuivat mukaan. Kierros päättyi siihen, että halukkaat saivat tehdä paperia ihan itse, postikortin kokoisen arkin.
Kuka väittää, että museoissa on tylsää?
Göstan paviljonkiin tutustumiseen jäi aikaa reilu tunti. Heti alussa oli Eija-Liisa Ahtilan 4D-videoinstallaatio, jonka nimi oli täysin käsittämätön, en edes yritä muistaa. Hieno! Se kesti puoli tuntia, ja pakkohan se oli katsoa, koska Eija-Liisa on aikanaan ostanut minulta katalonianpaimenkoirapentu Lucan, joka esiintyi hänen töissään ja jonka kuolemasta hän teki yhden tunnetun ja telkkarissakin monta kertaa esitetyn teoksensa Lohdutusseremonia. Sain kerran myös kutsun Kiasmaan jonkin videoinstallaation ensi-iltaan, koska Luca oli siinä tärkeässä osassa. Tässä tänään nähdyssä jutussa esiintyi Sveitsistä heille Lucan jälkeen "löytämäni" katalapoika Harri, Dschowo´s Harrison. Harria kävin heillä katsomassa ja tsemppaamassa seuraavan päivän (Harri ainoaan) näyttelyyn. Komea katalapoika :)
Installaation jälkeen jäi puoli tuntia aikaa juosta näyttely läpi, paljon esillä olleeseen rakennukseen ei juuri ehtinyt  perehtyä. Uudestaanhan kai tuonne pitää mennä.
Kuvia ei ole, museoissa kun  ei saa kuvata.

Wow, What a World Winner Weekend!

Olipa viikonloppu, harvoin mahtuu muutamaan päivään noin paljon sisältöä. Maailman Voittaja -koiranäyttely Suomessa on sinänsä hyvin harvinaista herkkua. Edellinen oli vuonna 1998, siellä olin oman Ossi-pappani kanssa, enkä olisi jättänyt kyseisiä näytelmiä väliin mistään syystä. Nyt lähdin ihan vain turistina katsomaan, kun Ossin pojanpoika korjasi potin - taas kerran. Omat turjakkeet jäivät Ikaalisiin. Viikonlopun ohjelmasta tosin isoin osa oli ihan muuta kuin koirajuttuja.

Kun lähtee aikaisin, ehtii enemmän. Perjantaina kello soi viiden jälkeen. Aikaisemmin kesällä tulivat tutuiksi ExpressBusin halvat nettiliput ja tähän täkyyn tartuin nytkin. Bussimatka Tampereelta Helsinkiin maksoi netistä etukäteen ostetulla lipulla kokonaista kuusi euroa, tosin päivän varausviivyttelystä tuli mittava kahden euron tappio: edellisenä päivänä hinta olisi ollut neljä euroa. Oma auto jäi kesämökillä olevan tuttavan parkkipaikalle Tampereelle.

Ratikalla matka jatkui Messariin, parahiksi bernikehien laidalle. Kyllä oli hienoja koiria, ja kaukaakin oli tultu, Jenkeistä, Italiasta, Pohjoismaista tietysti, Baltiasta ja todella isoin joukoin Venäjältä. Muutamia vanhoja tuttuja bongasin, mutta 15 vuodessa porukka on vaihtunut. Kauimmaiset vieraat tapasin jo Messarin ulko-ovella. Siinä oli parikymmentä iloista ihmistä ryhmittymässä ryhmäkuvaan. Yksi juoksi luokseni ja työnsi kännykkänsä käteeni ja pyysi ottamaan kuvan - niin että myös mainoskyltti ehdottomasti näkyy. Kysyin, mistä he ovat tulleet. Thaimaasta. Onko teilllä koiria mukana? On, mutta ne esiintyvät vasta huomenna. No, näyttelyn Best in Show -koira tuli Indonesiasta. Enemmän viikonlopun aikana kuuli jotakin muuta kieltä kuin suomea.

Iltapäivä oli jo pitkällä, kun kävin ostamassa rautatieasemalta Helsinki Cardin 24 tunniksi. Sillä saa ajella busseilla ja ratikoilla rajottamasti pitkin poikin kaupunkia ja keksiä kaikkea tekemistä ja näkemistä. Aloitin sightseeing-risteilyllä merellä. Sää oli täydellinen, lämpötila hellelukemissa, mutta lempeä merituuli viilensi mukavasti. Kivoja merenrantakämppiä joillakuilla, oma laivasto rannassa :)

Hotellini Tallinnaan lähti auringonlaskun aikaan. Aika täydellinen viritys: päivän kävelemisen jälkeen ensin buffet-pöytään syömään itsensä pyörryksiin, sitten täysikuukokemus Tallinnan lämpimässä yössä ja nukkumatti kutsui.Oli pienin hytti ever, "piccolo", mutta kyllä siellä yksikseen mahtui kääntymään. Aamulla aamiaisen jälkeen tavarat sataman säilytyslokeroon ja menoksi.

Aamutuimiin lähdin toiselle sightseeing-kierrokselle, nyt bussilla. Yritin ensin kuunnella opastusta stadin slangilla, mutta jo Senaatintorilla vaihdoin selväksi suomeksi. Bussi oli täynnä, suomalaisia mukana ehkä puolisen tusinaa. Suosittelen, molemnpia kierroksia.Jalkauduttiin Temppeliaukion kirkon luona ja Sibelius-monumentilla. Molemmilla pysähdyspaikoilla sama suomalaismies onnistui myöhästymään reilusti sovitusta ajasta.

Bussikierroksen jälkeen oli ohjelmassa Ateneum ja Tove Janssonin 100-vuotisjuhlanäyttely. Syntymäpäivä oli juuri lauantaina, ja paikalla oli tosi paljon väkeä sekä järjestettyä ohjelmaa. Mahtava kokemus! Birgitta Olfsson (86 v.) kertoi ystävästään Tovesta ja avasi ruotsinkieliset tekstit aivan uudella tavalla. Mahduin viimeisten joukossa mukaan Ateneum-saliin, jono oli pitkä. Ymmärsin, että kaikkea ei voi todellakaan kääntää! Muumi-hahmojen nimet esimerkiksi ovat aivan huikeita ruotsiksi. Viljonka on jotain Fjil..., joka on vaikea ääntää..tarkoituksella ja Hosulin idea on olla Råddjur. Rådda on nimenomaan suomenruotsalainen verbi (höseltää, sählätä...), jota ei ruotsin virallisessa sanakirjassa tunnettu/hyväksytty ennen Muumi-buumia. Nyt se siellä on. Tove Janssonin läsnäolo oli vahva. Tilaisuus päättyi Höstvisaan, jolloin useampi läsnäolija pyyhki silmäkulmiaan. En ollut koskaan ajatellut, että sanat ovat Toven ja miten niissä kiteytyy hänen elämänsä johtolanka. Välillä sai nauraa vedet silmissä. Toven äiti oli harras ruotsalaisen papin tytär. Hän luki eräänä jouluaattona jouluevankeliumia ja koti oli koristeltu jouluasuun seimineen kaikkineen. Toven isä oli taiteilija, jolla oli lemmikkinä apina (oikeasti!). Kesken lukemisen apina hyökkäsi kaapin päältä seimeen ja SÖI Jeesus-lapsen. Äiti jatkoi sen kummemmin häkeltymättä lukemisensa loppuun ja totesi, että kyllä se sieltä ulos tulee. Tuli, pestiin ja seuraavana jouluna Jeesus-lapsi nukkui taas seimessä.

Kun tulin ulos Ateneumista, neljä ratsupoliisin ratsukkoa kopsutteli juuri Rautatientorilta kohti Aleksanterinkatua. HJK - FC Barcelona oli pikapuoliin alkamassa Stadikalla. Ajattelin, että menevät hillitsemään hulinointia. Myöhemmin uutisissa näkyi, että suojelivat Barcan pelaajien hotellilta lähtöä liian innokkaiden fanien lähestymisyrityksiltä. Ei ollut siis mitään kiakkovieraita hevosia paiskomassa. Messiä metsästettiin, turhaan tosin.

Kävin Kauppatorilla syömässä. Myötähäpeää täytyi tuntea roskaamisesta ja muusta siivottomuudesta. Paraatipaikalla oli merestä nostetut ostoskärryt, roskikset pursuivat yli ja meressä oli pulloja, tölkkejä ja muuta kelluvaa lähes yhtä paljon kuin Ratinassa. Loppuhuipennuksena sighrseeing-laivan rantautuessa laiturilla mereen kuseva nuorimies. Tämä näky toistui kymmenkertaisena Tapiola Gardenin edessä lauantai-iltana. Olin ottamassa koiraa auton takakontista, kun selkäni taakse pysähtyi kaupungin bussi ja sieltä purkautui iso lauma nuoria AIKUISIA poppikoneet huutaen. Välittömästi bussipysäkillä kymmenkunta kollia ryhtyi kuselle. Ja maalaisia pidetään juntteina?! Hotellin terassi oli täynnä porukkaa, iso osa tietysti ulkomaalaisia. Kauppatorilla kuseksija esiintyi sightseeing-laivan lisäksi monelle muulle turistiviritykselle.

Espan lavalla esiintyi Club for Five. Tosi kiva keikka.Väkeä oli koko puisto täynnä, aurinko paistoi ja tunnelma oli....katossa? :) Illalla sitten oli aika palata alkuperäisen, jo viime vuonna sovitun ja buukatun ohjelman pariin. Tavarat terminaalista kyytiin ja nokka kohti Espoota ja Tapiola Gardenia. Se oli ensimmäinen paikka, josta viime joulukuussa onnistui saamaan koirahuoneen hotellista, edes jotenkin järkevään hintaan. World Winner näyttelyssä oli 21200 koiraa ja 53000 kävijää ja hinnoittelu tietysti "kysynnän mukaan" eli pilvissä. Muuten tässä hotellissa koiravieraat oli huomioitu erittäin hyvin. Sen perinteisen ulko-oven vieressä olevan haisevan tupakkapaikan korvasi koiria varten hankittu iso vesikuppi. Respasta sai heti alkajaisiksi lahjuspussin, koira siis. Puitteiltaan muutenkin tosi koiraystävällinen majapaikka.
Käytiin sitten kysymässä, saako koiran kanssa tulla syömään terassille. Totta kai! No, sen kummemmin ruokalistan tuomista odottelematta tilattiin sapuskat samoin tein. Pippuripihvi, T-luupihvi, jäävesi ja olut. Oli taivaallisen hyvää!Ja olisi jäänyt syömättä, jos olisi ensin katsottu se lista. Lasku oli paria euroa vaille 90 euroa! Olut 7,50 € lienee elämäni kallein. Sightseeing-laivalla se maksoi saman kuin bussimatka Tampereelta Hesaan. Mikä on kallista ja mikä on halpaa ? Suomen kalleutta ihmettelivät myös ruotsalaiset kaverit. Heidän piti ostaa huoltsikalta kaksi isoa pulloa Pepsiä, mutta jäivät tiskille, kun kuulivat hinnan (olikohan se nyt 5 euroa).

Sunnuntaiaamuna sitten Messariin. Ei ollut ruuhkaa missään, mita nyt ehkä vähän häkkialueella. Tavattiin taas ruotsalaiskaverit, sieltä olikin tullut puolet koirista. Tällä kertaa oli mukana myös yksi Espanjasta Norjaan muuttanut nuori katalatyttö. Muuten tilaisuus oli oikeastaan viimesyksyisen Messarin uusinta. Tuomari vähän epäilytti etukäteen. Piti olla portugalilainen nainen, joka on täälläkin aikaisemmin arvostellut kataloita. Oli sitten kuitenkin mies Puerto Ricosta. Vaikutti kuitenkin pätevältä ja mukavalta. Voittajaksi valikoitui sama kuin niin usein ennenkin: Ossin pojanpoika Morris. Naapurin Herra Töpönen (kasvattini siis) oli lähtenyt mukaan lähinnä nautiskelemaan kansainvälisestä tunnelmasta ja koska ruotsalaisten kanssa niin viimeksi sovittiin: nähdään taas sitten elokuussa. Herra Töpönen yllätti taas ja voi lisätä titteliriviinsä Maailman Veteraani Voittaja -14 :) JES!

Ylemmissä kuvissa Herra Töpönen kuvattuna hupimielellä näyttelyaamuna kuvauspaikalla. Iltapäivällä kun yritettiin, oli paikalla sellainen jono, että luovutettiin. Toiseksi alimmassa kuvassa Töpösen kanssa on WW-2014 ja Rotunsa Paras Atengos Great Pretender, joka on siis Ossin pojanpoika ja Töpösen serkku. Morriksen isä ja Töpösen emä ovat samasta Ossin Ruotsissa syntyneestä pentueesta. Aika velikultia :)
Alimmassa kuvassa MVV-14 narttu ja MVV-14 uros. Narttu on Töpösen siskopuoli, Hugon jälkikasvua molemmat.
Kehän jälkeen kehäsihteeri kysyi Päiviltä, että tiesitkö muuten, kuka tuo tuomari on. En. Hän on FCI:n  (Kansainvälinen kennelliitto) puheenjohtaja...eli siis suunnilleen suurin ja mahtavin koira-guru maailmassa. Hauska tavata :)

Väsyneenä mutta onnellisena illalla sitten ajelin Tampereelta kotiin. Kyllä oli odotettu! Piti siis lähteä heti omien turjakkeiden kanssa lenkille. Ihanaa hellettä tuntuu vielä riittävän. Mökillä on menossa kattoremontti. Uusi kiukaamme on jo pihassa asti, ehkä sekin vielä tänä kesänä saadaan asennetuksi asti. Edellinen palveli 50 vuotta.

Vuorotteluvapaa!

Tämän blogin idea syntyi eilen, helteisenä elokuisena keskiviikkona, jolloin rakkaat kollegani hikoilivat lukuvuoden suunnitelu-VESOssa ja minä hikoilin mökillä kantamassa katolta pudottamaani roskamoskaa kompostiin, välillä uiden ja helteestä nauttien. Ajattelin, että kun joskus palaan töihin ja minulta kysytään, mitä teit vapaasi aikana, vastaus on luultavasti, että en mitään erikoista. Mitään suunnitelmaa ajankäytöstä ei ole, mutta ajattelin kuitenkin kirjata muistiin tunnelmia ja tapahtumia. Sen verran ainutlaatuisesta elämäntilanteesta on kysymys, että haluan itsekin joskus tietää Tuntemattoman Vänrikki Koskelaa lainaten "miten se kaikki oikein meni". Ei tästä kokonaista kirjaa synny, mutta hajahuomioita tädin touhuiluista tänne yritän päivittää.





 




 
Olen ollut 26 vuotta virassa, sinä aikana yhden päivän sairauslomalla ja muutamia päiviä palkattomalla virkavapaalla lähinnä koiranäyttelyreissujen vuoksi. Silloin 80-luvulla myös opintojaan lopetteleva voi tulla valituksi (väliaikaiseen) virkaan, luokanopettajaksi. Niitä hommia tein kolme vuotta, Nokialla ja Kyröskoskella. Ruovedellä aloitin sattuman oikusta 1.8.1991. Olin tullut valituksi muuallekin, mutta jostakin syystä muuttokuorma Huovarinkadulta Hyhkystä Tampereelta päätyi Mato-ojantielle Ruovedelle. Piti vain käväistä, mutta näköjään tuli jumi, ja sillä tiellä ollaan. Kesäkuussa 1994 ostin nykyisen kämppäni Sointulantieltä, ja kai se oli hetki, jolloin olin päättänyt jäädä.

Aika pitkään on muhinut mielessä ajatus vuorotteluvapaasta. Monet, oikeastaan useimmat, suunnilleen ikäiseni tuttavat ovat mahdollisuuteen jo tarttuneet. Kukaan ei ole ollut käsittääkseni ratkaisuunsa tyytymätön. Ehkäpä siis minäkin...joskus? Jarruna on ollut huoli "finanssipolitiikasta": kaksi kotia, yksi rahapussi. Useimmitenhan se on yksi koti ja kaksi rahapussia. Vietän kaiken vapaa-aikani lapsuudenkodissani/maatilallani Ikaalisissa. Isän kuoleman jälkeen 1998 veljeni muutti vanhan sukutilamme päärakennukseen ja minulle ja äidilleni rakennettiin pihapiiriin oma talo, toinen kotini.
Nyt kuitenkin hetki tuntui oikealta. Vuorotteluvapaan kriteerit muuttuvat 1.9. alkaen, tiukemmiksi tietenkin. Ruovesi säästää ja koulussamme kolme rinnakkaisluokkaa puristettiin kahdeksi...siis sama määrä oppilaita opetetaan ja työtä tehdään isommissa ryhmissä pienemmällä palkalla.  Eläkeikään, mikä se sitten aikanaan onkaan, on vielä matkaa. 
Huomaan selittäväni ja perustelevani päätöstä kovasti, lähinnä itselleni. Mikähän kumma siinä on, että jotenkin on olevinaan syyllinen olo. No, ehkäpä tähän tottuu :)

Elokuu ja vuorottelevapaa alkoi helteisissä merkeissä. Kylmän alkukesän jälkeen heinäkuun alkupuolella alkanut helleputki jatkuu ja jatkuu. Ihanaa! Kesän lämpimin päivä oli maanantaina 4. elokuuta. Porissa mitattiin 32,8 astetta. Lapin kaikkien aikojen korkein elokuun lämpötila osui myös tähän superhelteeksikin nimettyyn aikaan. Mökkirannan vesi on noin +25 C, ja kyllä siellä on sitten uitukin ahkerasti, oikeastaan joka päivä.
Tuo kesän kuumin päivä kului mukavasti tänä kesänä 50 vuotta täyttävän mökin katolla. Veljeni viritteli vesipumpun, aggregaatin ja painepesurin iskukuntoon, minä - korkeanpaikankammoinen - kiipesin katolle ja ryhdyin ruuttaamaan. Mikä määrä moskaa siellä oli! Ensin piti isoimmat haravoida alas.  Kastuessaan katto muuttui riivatun liukkaaksi. Kontaten ja lopulta katolla istuen urakka tuli valmiiksi. Lopputulos ei ollut täydellinen, melko puhdas kuitenkin.
Eilen olisi ollut suunnittelupäivä. Lämmintä edelleen +30 astettta. Tehtiin pakollinen kauppareissu (kauppaan on täältä 30 kilometriä)ja sitten mökille roudaamaan katolta tiputettua moskaa kompostiin. 
 Toistakymmentä säkillistä tuli saalista. Ihan fiksu idea oli antaa moskakasojen kuivua, oli vähän kevyempää kuljetettavaa kuin suoraan painepesurin jäljiltä.
Vielä yksi puutarhakaluste piti öljytä, sekin urakka tuli valmiiksi. Sitten terassin vanhat matot kyytin.
Tänään, koulujen aloittamispäivänä, olen ollut mattopyykillä. Ensin tietysti tehtiin Viivin ja Naavan kanssa joka-aamuinen mökkilenkki. Yhtenä aamuna viime viikolla katselin kaurapellon laitaa ja ajattelin, että en ole ennen huomannutkaan tuota suurta ruskeaa kiveä pellon toisella puolella. No, "kivi" liikahti ja otti päänsä pensaasta. Hirvi! Otin koirat kiinni, ne huomasivat/haistoivat otuksen vasta hetken kuluttua.

Nyt pitäisi ryhtyä pakkailemaan tavaroita ja lähteä kohti Helsinkiä ja Maailman Voittaja -näyttelyä. En olisi vielä jokin aika sitten uskonut, että menen sinne ilman koiria ja sen kummempaa innostusta. Samalla käväisen Ateneumissa katsomassa Tove Jansson -näyttelyn ja muutenkin pyörin Hesassa. Hotellihuonetta sieltä oli aika mahdoton saada näin viime hetkellä. Ratkaisin ongelman lähtemällä yöksi Tallinnaan. Toiseksi yöksi hotelli on varattu jo kuukausia sitten. Kiva nähdä näyttelyssä tuttuja maailmalta.