sunnuntai 31. elokuuta 2014

Elokuu loppuu...




Torstaina käytiin taas Ähtärin eläinpuistossa. Minulla on sinne vuoden loppuun saakka ilmainen Open card, siellä käydään siis jatkossakin viihtymässä. Useimmat eläimet olivat kovin uneliaita, ja väkeäkin oli melko vähän.




Paistettiin makkarat ja viivyttiin reilusti yli lipunmyynnin sulkeutumisajan. Reitin varrella oleva kahvio oli kuulemma auki viimeistä päivää.
Äitikin käveli koko kierroksen, melkein valittamatta :)


Sitten tuli kuningasajatus: ajetaanpas kotiin Keuruun kautta. Navigaattorin ruudulla näytti hyvältä, mutta totuus oli tietysti toinen. Alkumatka komeaa asvalttitietä, sitten yhtäkkiä muutos soratieksi. Sorataivalta kesti varmaan 30 km. Edellä oli mennyt juuri tiekarhu (tuli vastaan käännyttyään Keski-Suomen rajalla) eli tie oli kuulalaakerisoraa ja karhun nostamia isoja kiviä. Yksi iso kivi iski auton pohjaan. Kamala pamaus, mutta ei kai siellä mitään hajonnut, koska matka jatkui ilman mitään ongelmia tai varoitusvaloja. Mäennyppylää ja mutkaa, varmaan joku Jyväskylä-rallin pikataival. Hengissä selvittiin.
Perjantaina ihmiset sitten muistuttelivatkin synttäreistä. Ajettiin Tampereen kautta kotiin. Kuru - Ylöjärvi -välillä mopoauto keräsi peräänsä jonon, ja kun ihan kaikilla ei pinna pitänyt ajaa jonossa vähän alle nopeusrajoituksen, tapahtui aivan älyttömiä ja vaarallisia ohituksia. Paussin paikka Timbermannissa. Sieltä ei todellakaan tarvinnut lähteä nälkäisenä eteenpäin.
Tavoitteena oli käydä Lielahden perinteisellä Tukkutorilla, ja kävinkin. Piti ostaa tulostin, kun Ikaalisissa sellainen ei enää toimi. Ruovedellä tulostin toimii, mutta tietokone tökkii. Kävi siis niin, että ostin tulostimen Ikaalisiin...ja tietokoneen Ruovedelle. Siinähän sitä sitten meni mukavasti viikonloppu, kun yritin asentaa. Lauantaina koneen Windows halusi 93 päivitystä, ja yritin sitten vielä asentaa Windows 8.1 ...kone tilttasi eikä enää löytänyt esim. langatonta verkkoa. Tänään sunnuntaina siis homma meni uusiksi. Palautin sen alkutekijöihinsä ja nyt haluttiin 107 päivitystä. Kone rouskuttamaan, ja sillä välin katkomaan varret perunamaasta. Tuntien työskentelyn jälkeen kone herjasi taas, että päivityksessä tapahtui virheitä. Nyt se kuitenkin siirtyi korjailemaan niitä, ja ihme ja kumma, tuntuu toimivan! Ihan heti en yritä sitä 8.1 -päivitystä uudelleen. Tulostimen kanssa oli myös melkoinen manööveri langattomine yhteyksineen. Onnistuin lopulta tulostamaan kännykästä yhden kuvan pihlajanmarjoista, eiköhän se riitä!
Perjantaina kun kotiuduttiin, odotti sateiden jäjiltä räävittömän pitkä pihanurmikko. Lähdin ajamaan tietäen, että bensaa on viime ajelun jälkeen vähän, mutta täysi bensakanisteri on pihassa. Bensa loppui juuri kanisterin kohdalla :)
Lauantaina oli sitten venetsialaiset. Mökillä on edelleen kaksi kiuasta pihalla, ei yhtään saunassa. Vietin venetsialaisia yksin takkatulen loisteessa ja lyhtyjen valossa. Ikaalisten puolella Kyrösjärveä ilotulitettiin kovasti. Istuin laiturinnokassa ihailemassa. Koirat jäivät kotiin, koska ne luultavasti eivät arvosta ilotulituspauketta. Miten nopeasti tämä pimeys taas tuntuu tulleen? Juuri kun valoisiin öihin tottui. Ajatus on kuitenkin jatkaa vielä mökkikautta, jos saadaan sauna taas toimintakuntoon. Kajakkireissuja vielä ainakin teen, en anna syyskuun lannistaa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti